Valtuustoaloite ilmastohätätilan julistamisesta

(valtuustoaloite: jätetty 29.11.2021) Kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, vuonna 2018 julkistama ilmastonmuutoksen haittoja arvioiva raportti sai maailman heräämään ilmastokriisiin vakavuuteen. Tämän jälkeen lukuisat valtiot, kaupungit ja kunnat ympäri maailmaa ovat julistaneet ilmastohätätilan. Mukana ovat jo muun muassa suuret kaupungit Lontoo, Bryssel, Pariisi ja New York. Euroopan unioni teki oman julistuksensa vuonna 2019 Lue lisää…

Rauhalahden voimalaitoksen energiantuotannon korvaamiseksi vaadittavien investointien toteuttamiseksi muulla kuin puun polttoon perustuvilla investoinneilla

(valtuustoaloite: jätetty 29.11.2021, käsitelty) Jyväskylän kaupunginvaltuuston yhdessä asettama tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Koska kaupungin hiilidioksidipäästöistä lähes 50% on peräisin rakennusten lämmittämisestä, ohjaavat päästötavoitteet myös kaupungin omistamaa energiayhtiö Alvaa luopumaan hiilidioksidia ilmaan päästävästä, verotuksen kautta kallistuneesta, turpeen poltosta. Yksi keskeisimmistä päästökysymyksistämme tulevana vuosikymmenenä onkin löytää korvaaja turpeen poltolle. Lue lisää…

Lisää liikenneturvallisuutta 30 km/h nopeusrajoituksilla

(valtuustoaloite: jätetty 25.10.2021, käsitelty 28.11.2022) “Ajonopeuksien rauhoittaminen on tehokas keino lisätä turvallisuutta etenkin sellaisilla alueilla, joilla kaikenikäiset kulkevat paljon jalan ja pyörällä. Tämä tarkoittaa niin koulujen ja päiväkotien, sairaaloiden kuin palvelukeskusten ympäristöjä sekä asuinalueita. Kunnat ovat avainasemassa näiden alueiden liikenneturvallisuutta koskevissa ratkaisuissa.” Lähde: Liikenneturva (https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/30-km-h-kannattaa/) Suurista kaupungeista eniten 30 km/h Lue lisää…

Luonnonsuojelun uudet toimenpiteet osaksi Jyväskylän kaupungin luonnonsuojelun periaatteita

(valtuustoaloite jätetty 11.5.2020) Kaupungit ja kunnat ovat osaltaan vastuussa luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Kaupungin strategian mukaisesti Jyväskylän tulee käyttää luonnonvaroja harkiten ja huolehtia luonnon monimuotoisuudesta. Maailmalla ja Suomessa on kehitetty uusia luonnonsuojelutoimenpiteitä, jotka soveltuvat hyvin myös Jyväskylään, kuten ekologinen kompensaatio, viherkerroin ja puutase. Luonnon monimuotoisuus hupenee hälyttävää tahtia, jolloin uusia toimintamalleja Lue lisää…

Kuntien kestävän kehityksen indikaattorit – seurantatyökalu Sitoumus2050-kunnille

(valtuustoaloite jätetty 18.3.2019) Valtioneuvoston kanslian Sitoumus 2050 -hanke tarjoaa ilmaisen kestävän kehityksen seurantatyökalun kunnille, jotka ovat tehneet kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksen. Työkalu tarjotaan vuoden 2019 ajaksi. Kaikki Sitoumus2050-kunnat saavat MayorsIndicators-palvelun käyttöönsä. Palvelu tuottaa tietoa muun muassa ympäristön ja hyvinvoinnin kehityksestä kunnissa. Se pohjautuu globaaliin kestävän kehityksen toimintaohjelmaan Agenda2030:een ja sen 17 Lue lisää…