Kuka Ilona?

Olen 45-vuotias kahden lapsen äiti Jyväskylän Kuokkalasta. Lapsuuteni olen asunut maalla, Korpilahdella. Perheeseeni kuuluu kaksi peruskouluikäistä lasta sekä aviomies.

Koulutukseltani olen biologi ja työurani olen tehnyt valtion ympäristöhallinnossa asiantuntijatehtävissä. Tällä hetkellä toimin Keski-Suomen ELY-keskuksessa biologina. Olen myös suorittanut biologian ja maantieteen opettajaopinnot ja olen ollut perustajajäsenenä ympäristöasiantuntijapalveluja tarjoavassa osuuskuntayrityksessä. Teen myös Jyväskylän yliopistoon Bio- ja ympäristötieteiden laitokselle väitöskirjaa rakennettujen kosteikkojen monimuotoisuusvaikutuksista.

Vapaa-ajalla harrastan ulkoilua, lukemista ja tietysti kaikenlaista perheen kanssa puuhastelua. Olen kiinnostunut kestävästä kaupunkisuunnittelusta ja kulttuurista. Luonto on ollut aina mun juttu. Se on harrastus, työ, henkireikä ja politiikan keskiössä.

Miksi politiikkaan?

Lähdin mukaan politiikkaan pääasiassa lasten takia. Haluan, että luonnon monimuotoisuus säilyy myös tuleville sukupolville. Haluan, että hyvinvointivaltio pitää edelleen meistä kaikista huolta vauvasta vanhukseen. Haluan, että ilmastonmuutosta torjutaan nyt, kun meillä on siihen vielä mahdollisuus. Jos haluaa vaikuttaa, on uskallettava laittaa itsensä likoon.

Politiikassa olen ollut mukana jo useamman vuoden. Olen päässyt vaikuttamaan ja viemään eteenpäin asioita, joita pidän tärkeinä. Tästä olen kiitollinen. Olen Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja kaupunkirakennelautakunnan jäsen toista valtustokautta. Olen tällä hetkellä Vihreän valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja luotsattuani ryhmää ensin varsinaisena ryhmäpuheenjohtajana viiden vuoden ajan.

Jäsenenä olen Vihreiden valtakunnallisessa kaupunkipoliittisessa työryhmässä ja toimin Vihreiden Ympäristö- ja luonnonsuojelutyöryhmän toisena puheenjohtajana kausilla 2019-2021 ja 2017-2019, jolloin työryhmä valmisteli Vihreiden luonnonsuojeluohjelman.

Minkälaista politiikkaa haluan tehdä?

Haluan tehdä avointa, ratkaisukeskeistä ja tutkittuun tietoon perustuvaa politiikkaa. Minulle tärkeitä teemoja ovat luonto ja ympäristö, erityisesti ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen.

Vahvuuksiani vaikuttajana on laaja tietämys ympäristöasioista, tunnen hyvin luonnon- ja ympäristönsuojeluun liittyvät hallinnonalat, lait ja asiakysymykset. Kestävä kaupunkisuunnittelu, luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja ilmastotoimet ovat olleet kuluneella valtuustokaudella keskeisiä asioita, joihin olen pyrkinyt vaikuttamaan.

Haluan olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, joka kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti, jossa pidetään huolta heikoimmista ja vähennetään eriarvoisuutta. Minun yhteiskunnassani panostetaan varhaiskasvatukseen ja koulutukseen sekä ennaltaehkäiseviin palveluihin, pidetään huolta ympäristöstä ja ihmisten hyvinvoinnista.