“Ilona on ollut kahdeksan vuotta kollegani kaupunkirakennelautakunnassa ja tietomäärä kaavoituksesta sekä kaupunkisuunnittelusta on valtava! Ilona perehtyy asioihin huolella, on sopivan kriittinen ja uskaltaa kertoa mielipiteensä rakentavalla tavalla.”
– Kaisa Peltonen, kaupunginvaltuutettu (vihr.)
”Ilonaa kuunnellaan yli puoluerajojen kaupunkisuunnittelun ja luonnon monimuotoisuuden kysymyksissä. Me tarvitsemme Ilonan kaltaisia luonnon monimuotoisuuden puolustajia kipeästi. Hän osaa hahmottaa tärkeimmät taistot luonnonsuojelussa ja osaa voittaa ne.”
– Joachim Kratochvil, joukkoliikennelautakunta varapj., Kylän Kattaus -liikelaitoksen johtokunta, jäsen (vihr.)
”Arvostan Ilonan kykyä hallita yhtäaikaisesti perhe-elämä, työ ja vaativat luottamustehtävät. Ilonalla on moniulotteinen näkemys tämänpäivän haasteista yhteiskunnassamme ja ratkaisukeskeinen asenne.”
– Jenna Purhonen, filosofian tohtori, Jyväskylän yliopisto
Minulla oli ilo puheenjohtaa Ilonan kanssa vihreiden Luonnonsuojelu- ja ympäristötyöryhmää, joka laati puolueen Luonto vastuullamme – Vihreiden luonnonsuojeluohjelman. Asiantuntevan ja yhteistyökykyisen Ilonan kanssa on ollut miellyttävää työskennellä, kun tavoitteena on jättää luonto ja ympäristö tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin se nyt on.”
– Lea-Elina Nikkilä, Vihreiden Luonnonsuojelu- ja ympäristötyöryhmän toinen puheenjohtaja vuosina 2017-2021